Ensisijaiset välilehdet

Haastattelu
19.07.2016 19:01:33

Indiansin edustusjoukkue matkasi viime lauantaina Hämeenlinnaan pelaamaan. Muun joukkueen mukana matkaan lähti myös puolustuksen linjamies Juuso Siiskonen. Kello 11 alkanut matka sisälsi varmasti tapahtumia, joita Siiskonen tai muukaan joukkue ei osannut odottaa. Välillä tilanne näytti ikävältä ja huonolta, mutta lopulta kaikki kääntyi onneksi ja iloksi.

Siiskosen osalta tapahtumat alkoivat Huskies-ottelun toisella puoliajalla, kun mies loukkasi selkänsä niin pahasti ettei kävely meinannut luonnistua.

Raportti
18.07.2016 16:48:46

Kouvola Indiansin voittosaldo ei vieläkään auennut, kun joukkue matkasi Hämeenlinnaan sarjakakkosen Huskiesin vieraaksi. Paahteisella Kaurialan kentällä pienellä miehityksellä matkassa ollut Indians tipahti kotijoukkueen kyydistä ensimmäisellä puoliajalla ja loppulukemat olivat selvät 74 – 14.

Ennakko
13.07.2016 16:23:00

Kouvola Indians tavoittelee edelleen ensimmäistä voittoaan miesten 1. divisioonassa. Lauantaina joukkue matkaa Hämeenlinnaan sarjakakkosen Huskiesin vieraaksi. Indiansilla on alla kauden paras peli, mutta sarjan ensimmäisellä puoliskolla juuri Huskies käänsi kouvolalaisten kurssin alaspäin.

Raportti
11.07.2016 12:31:35

Kouvola Indiansin miehet jatkoivat vieraskiertuettaan miesten 1. divisioonassa Jyväskylän Jaguaareja vastaan. Jaguaarien juhlaottelu Harjun kentällä oli erittäin tasainen ja viihdyttävä ottelu. Kotijoukkue Jaguaarit onnistui kuitenkin pitämään sarjapisteet Jyväskylässä lukemin 32 – 20.

Ennakko
06.07.2016 10:44:27

Ilman voittoja miesten 1. divisioonassa oleva Kouvola Indians matkustaa lauantaina kauden toiseen vieraspeliinsä Jyväskylään. Kauden ensimmäisessä ottelussa Kuusankoskella Jaguaarit olivat inkkareita vahvempia lukemin 20 – 49. Ottelu oli kuitenkin Indiansille kauden positiivisin ottelu, joten revanssihenki on varmasti intiaaniheimossa kova.

Raportti
04.07.2016 10:50:50

Kouvola Indians matkusti sunnuntaina ensimmäiseen vierasotteluunsa miesten 1. divisioonassa, kun Helsinki Wolverines isännöi kouvolalaisia Brahen kentällä. Pienessä kesäsateessa pelattu ottelu päättyi lopulta helsinkiläisten selvään 56 – 0 voittoon.

Ennakko
29.06.2016 13:56:00

                 

Takkuillen kautensa aloittanut kouvolalaisryhmä pelaa seuraavat neljä peliään vieraskentällä. Joukkue on uudistunut juhannustauolla ja uusien tuulien tuomaa parannusta kauteen lähdetään hakemaan Helsingistä, kun Indians kohtaa kivikovan sarjakärki Wolverinesin.

Uutinen
22.06.2016 09:21:50

Indians on päätynyt vaihtamaan pelinrakentajaansa ja brittiläisen Dutch Stephensonin hyökkäyksen johtohahmona korvaa 26 – vuotias amerikkalainen Taylor Palmer. 188 senttinen ja 98 kiloinen Palmer saapuu Kouvolaan Unkarista, jossa hän pelasi Eger Heroesin riveissä Unkarin ykkösliigassa. Palmer oli mukana nostamassa Heroesia 1. divisioonasta pääsarjaan jo edellisellä kaudella ja jatkoi unkarilaisjoukkueessa vielä toisen kauden. Päättyneellä kaudella Heroes sijoittui Unkarin liigassa kolmanneksi.

Uutinen
22.06.2016 09:07:08

Indians saa kaivattua leveyttä ja vahvistusta hyökkäyksen linjaansa, kun 20- vuotias unkarilainen Máté Károly saapuu vahvistamaan intiaaniryhmää. Nuori Károly on tuo varmasti 190 senttisenä ja 150 kiloisena järkäleenä tarvittavaa blokkivoimaa Indians hyökkäykseen.

Raportti
22.06.2016 09:01:00

Miesten 1.divisioonan ottelussa sunnuntaina Kuusankoskella kohtasivat kaksi voitotonta joukkuetta, kun kotijoukkue Kouvola Indians sai vastaansa Kuopio Steelersin. Ottelussa oli panosta kerrakseen, kun molemmat joukkueet yrittivät saada parempia asetelmia pudotuspelejä ajatellen. Tasaiseksi ja hyväksi otteluksi arveltua kamppailua ei kuitenkaan nähty vaan kuopiolaisvieraat murjoivat isännät maanrakoon lukemin 0 – 71.