Uutinen

Indians Ladies järjestää syyskuussa lippupallon kokeilupäiviä

31.08.2016 10:47:34

Kausi 2016 saatiin Indians Ladiesin puolesta pakettiin muutama viikko sitten, mutta joukkue ei kauaa lepää laakereillaan vaan valmistautuminen kauteen 2017 alkaa pian. Naisten joukkue aloittaa Try Out- lajikokeilut osapuilleen kahden viikon päästä, kokeilut aloitetaan amerikkalaisen jalkapallon kevyemmällä versiolla lippupallolla, josta siirtyminen mahdollisesti itse jenkkifutikseen tapahtuu sujuvasti. Tässä on sinunkin mahdollisuutesi liittyä inkkarinaisten upeaan joukkoon.

Indiansin naiset ovat jo useana vuonna pelanneet myös lippupallon SM-sarjaa ja joukkue onkin moninkertainen suomenmestari. Lippupallon kokeileminen syyskuun aikana avaa siis sinulle kolme tietä: sinusta voi tulla suomenmestari, uusi lippupalloilija ja uusi jenkkifutari. Lippupallon avulla pääset käymään läpi perusasioita ja – tekniikoita, joita käytetään myös jenkkifutiksessa. Laji on vauhdikas, mutta oppiminen ja pelaaminen eivät vaadi minkäänlaisia taikatemppuja tai supervoimia. Varustukseksi et tarvitse kuin säähän sopivat liikuntavarusteet ja juomapullon. Nappulakengät ovat suositeltavat, mutta eivät missään nimessä pakolliset, lenkkareilla pärjää myös vallan mainiosti.

Kokeilukerrat järjestetään syyskuun kolmena viimeisenä keskiviikkona (14.9., 21.9. ja 28.9.) kello 18 – 20, harjoituspaikkana toimii Kuusankosken urheilukenttä (Hiekkamäentie 3). Mukaan ryhmään pääsee koska vain, joten yhden kerran väliin jääminenkään ei haittaa yhtään mitään.

Käytä siis mahdollisuutesi ja tule harjoittelemaan Suomen parhaiden lippupalloilijoiden kanssa ja löydä itsellesi uusi mukaansatempaava harrastus. Aloittaminen on todella helppoa, et tarvitse aiempaa kokemusta tai hienoja välineitä, tarvitset vain liikuntaan sopivat varusteet ja intoa saapua paikalle!

Indians Ladies lippupallo kokeilukerrat:

14.9. Kuusankosken urheilukenttä

21.9. Kuusankosken urheilukenttä

28.9. Kuusankosken urheilukenttä

Lisätietoja harjoituksista ja lajista: Maija/044 3471053