Viime viikonlopun ottelun kuvamateriaalia Edustuksen kuvagalleriassa.
Indians sulatti Steelersin puolustuksen
03.06.2007 10:12
Kouvola Indiansin I-divisioonan ensimmäinen voitto lohkesi Savon sydämestä, kun Kuopio Steelers kaatui kotonaan selvästi 14-28.
Ottelu alkoi molemmilta joukkueilta tunnustelevasti ja niinmpä ensimmäiset hyökkäysvuorot päättyivät lentopotkuun. Kotijoukkue onnistui Indiansin toisella hyökkäysvuorolla taklaamaan Joonas Nikulan omalla maalialueella kahden pisteen arvoisesti ja siirtyi näin 2-0 johtoon. Taklaajana toimi iki-Steelers Jarkko Surakka.
Oman maalin jälkeen Indians otti ohjat käsiinsä. Vielä ensimmäisellä neljänneksellä Lari Siitonen löysi vasemmalta vapaana olleen Matthew "Matti" Eppersonin joka näytti jälleen pelaamisen mallia ja viiletti sivurajaa pitkin vieraille 2-6 lukemat. Lisäpiste yritys epäonnistui.
Taukolukemia lähestyttiin Lari Siitosen teedeellä ja Joonas Nikulan kahdella lisäpisteellä, 2-14. Taukolukemat 8-14 tehtiin Kuopion Jarkko Surakan toimesta.
Toisella puoliajalla Joonas Nikula juoksi upean 60-jaardisen siivun Otto "Järkäle" Korteen avustamana. Lisäpisteet paukutti Antti Pakkanen tilanteeksi jo 8-22.
Viimeisellä neljänneksellä Antti Pakkanen teki hartiavoimin töitä ja puolesta kentästä alkanut hyökkäysvuoro päättyikin Kouvolalaistuneen Kotkalaismiehen maaliin sekä taululle numerot jo ratkaisevan tuntuisesti 8-28. Ottelun lopussa kotijoukkue onnistui Indiansin virheiden myötä lähentelemään Indiansin maalialuetta ja lopulta Ari-Petteri Kuivalainen juoksi loppunumeroiksi 14-28.
B-nuoret avasivat kauden hienosti voitolla
30.05.2007 10:31
Kouvola Indiansin B-nuoret avasivat kautensa hienosti voitolla. Vähämaalisessa ottelussa Porvoon Butchersia vastaan puolustukset olivat pääosissa kun Indians korjasi voiton numeroin 14-6 (8-0).
Indians siirtyi johtoon ottelun toisella neljänneksellä Otto Korteen maalilla. Lisäpisteyritys hämättiin potkuna, mutta lopulta pelivälineen kantoin maalialueelle Jukka Lautamatti.
Porvoo tuli kahden pisteen päähän kolmannen neljännen alussa kun Timi Karjalainen juoksi upeasti kuusi pistettä. Viimeisellä neljänneksellä Indiansin pelinrakentaja Mikko Lautamatti juoksi hämäyspelin jälkeen vasemmalta teedeen arvoisesti.
Indiansin B-nuorten seuraava ottelu on 20.6. Jyväskylän Jaguaareja vastaan Kouvolan keskuskentällä.