Kouvola Indians palasi juhannustauolta mollivoittoisesti. Helsingin velodromilla pelatussa ottelussa Helsinki Demons vei pisteet niukasti lukemin 6-0 (0-0). Tiukassa ottelussa puolustukset nousivat suureen rooliin.
Indians aloitti ottelun vahvasti. Potkun palautuksen jälkeen Indiansin pelinrakentaja tavoitteli syvälle Demonien takakentälle karannutta Mikko Lautamattia, mutta Kouvolalaisten harmiksi peliväline ei jäänyt laitahyökkääjän näppeihin. Ja kuin enteenä Kouvolalaisten pelille tuo pallon pudotus oli, sillä jatkossa peliväline tuntui polttelevan Indiansin laitahyökkääjien näpeissä.
Ensimmäinen puoliaika oli puolustusten juhlaa, sillä kumpikaan hyökkäys ei päässyt hätyyttelemään vastustajan maalialuetta. Indiansin lentopotkut päätyivät Aku Kuhlmanin toimesta pääsääntöisesti kotijoukkueen maaliviivan tuntumaan, josta tunnetusti on vaikea alkaa hyvää hyökkäysvuoroa rakentamaan.
Demons sen sijaan varoi vahingossakaan antamasta Indiansin nopealle laitahyökkääjälle Matthew Eppersonille mahdollisuutta potkujen palautuksiin, vaan kotijoukkue potkaisi taktisesti viisaasti pelivälineen ulos kentältä. Näin tähän asti vastustajia lähinnä pujottelukeppeinä käyttänyt ja jo neljä maalia potkunpalautuksista tehnyt Epperson "riisuttiin" aseista.
Molempien joukkueiden puolustukset olivat sen sijaan rautaa. Indiansin tehomiehinä häärivät tutut Juha Hallikanen ja Ryan Robbins sekä Antti Pakkanen tukimiehen tontilta. Linjassa Aki Pekkola jatkoi varmoja otteita ja takakentällä Indians tähtinä tuikkivat Ilpo Temonen, Teppo Kupias ja Joni Karsikas.
Kotijoukkue onnistui pisteiden teossa ottelun viimeisellä neljänneksellä, kun peliaikaa oli jäljellä 5min 26 sek. Pelinrakentaja Niclas Carpelan viskaisi silmät kiinni kohti Indiansin maalialuetta, ja kuin ihmeen kaupalla Jussi Kähönen sai pelivälineen näppeihinsä kolmen Indiansin puolustajan keskeltä. Indiansin raivokas loppukiri päättyi Demonsien 20yds linjalla Tero Saastamoisen syötönkatkoon.
Ensimmäinen puolisko I-divisoonasta on nyt takana, ja sarja on lähtöpisteissä Pori Bearsin takana. Kauden kaikki ottelunsa voittanut Pori johtaa puhtaalla perillä, mutta sitten on tiukempaa. Nimittäin kaikki viisi joukkuetta ovat tasapisteissä, ja vain maalierot ratkaisevat keskinäisen järjestyksen. Maalieron turvin Indians on neljäntenä. Sarjakakkosena majailee Kuopio jonka Indians voitti vieraspelissä, kolmosena juuri Indiansin voittanut Demons, viidentenä on kertaalleen Kouvolalaisille hävinnyt Tampere ja perää pitää 69'ers, joka kaatoi Kouvolan juhannusta edeltäneellä viikolla.
Sarja jatkuu ensiviikonloppuna, kun Indians matkustaa Porin vieraaksi lauantaina. Demons isännöi 69'ersia Helsingin paikallisottelussa ja Tampere matkaa Kuopioon.
B19: Taft alussa terävämpänä
06.07.2007 11:26
Indians nuoret matkasivat Vantaa Taftin vieraaksi B19-nuorten SM-sarjaotteluun. Ottelun panoksena oli ei enempää eikä vähempää kuin kaksi kotiottelua jatkosarjaan ja kaksi lisäpistettä loppupeleihin.
Indians sai matkaan 12 pelaajaa, joista yhdeksän C-ikäistä peluria. Aivan ottelun alussa tapahtunut loukkaantuminen aiheutti sen että käytännössä Indians pelasi koko ottelun 11 pelaajalla.
Taftin hyökkäys onnistui ensimmäisellä puoliajalla tekaisemaan kolme teedeetä. Indiansin hyökkäys onnistui muutamaan kertaan saamaan uudet yritykset, mutta vakavampiin pisteidenteko asemiin se ei päässyt.
Toisella puoliajalla Indians nuoret alkoivat saada pelijuonesta kiinni. Olisiko ottelun alussa kunnioitettu liikaa vastustajaa, sillä koko 11-miehen pelasi loistavasti yhteen. Ikävä kyllä pisteiden makuun joukkue ei päässyt, vaikka vierailikin kolmesti kotijoukkueen red zonella.
Mutta ei juhlinut Taftikaan toisella puoliajalla. Raivokkaista yrityksistä huolimatta lisäpisteitä ei syntynyt, ja niin ottelu päättyi 18-0 joka oli samalla puoliaika tulos.
Tappiosta huolimatta Indiansin nuorisokaarti sai valtavasti itseluottamusta lisää, ja lähtee ennakkoluulottomasti jatkosarjaan metsästämään kotietua ensimmäiselle kierrokselle.
Indians kohtaa jatkosarjassa Roostersin Helsingissä, Trojansin Turussa ja Stormin Kouvolassa. Jatkosarjan neljä parasta jatkavat playoff peleihin.
Indians nuorille makoisa voitto velodromilla
01.07.2007 11:02
Indiansin B19 joukkue jatkoi voittokulkuaan ikäluokan SM-sarjassa. Velodromilla vastaan asettunut Wolverines kaatui selvästi numeroin 34-6 (20-0).
Indians halusi selvästi enemmän voittoa. Ensimmäisellä puoliajalla Indians heitteli kotijoukkueen pyöryksiin Mikko Lautamatin hyvillä oivalluksilla.
Ensin Tatu Niemelle 6-0, lisäpisteet Ville Vaijan käsiin ja 8-0. Toinen Teedee jälleen Niemelle, lisäpiste Otto Korteen käsialaa ja tilanne jo 16-0.
Toisella neljänneksellä Mikko Lautamatti löysi aivan vapaana velipoika Jukka Lautamatin, 22-0, joka oli samalla puoliaika tulos.
Kolmannella neljänneksellä Mikko Lautamatti juoksi itse tilanteeksi 28-0 ja neljännellä neljänneksellä jälleen heittopelillä, tällä kertaa vastaanottajana Sebastian Sharp ja peli 34-0. Viimeisten minuuttien Wolverines tasoitus tilanteeksi 34-6 oli pelkkää kosmetiikkaa.
Indiansin heittopeli kulki siis vakuuttavasti, ja sitä säesti hyvin Otto Korteen ja Tatu Niemen juoksut. Niemi urakoi ottelussa myös laitahyökkääjänä.
Puolustus ei antanut Wolverinesille juurikaan tilaa. Riku Loponen ja Ville Lindsten olivat siellä missä tapahtuu ja useinmiten kotijoukkueen hyökkäyksessä ei kerinnyt paljoa tapahtua. Takakentällä Toni Akkanen ja myös puolustuksessa urkoinut Tatu Niemi eivät antaneet juurikaan vapaata tilaa Wolverinesin laitureille.
Ensi Perjantaina Indians nuoret matkustavat Vantaalle Taftin vieraiksi. Tämän runkosarjan viimeisen ottelun jälkeen alkaa maajoukkuetauko, ja Indians nuorten ottelut jatkuvat elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.