Indiansin alle 11- ja 12-17-vuotiaille järjestämän tutustumispäivän saldo oli 4 uutta innostunuttua jenkkifudaria.
Nuorten innostuksesta huomasi, että jenkkifudiksella on selkeästi paikkansa Kouvolan muiden joukkuelajien rinnalla. Kouvola Indians tulee järjestämään uuden tutustumispäivän viimeistään ensi keväänä, mutta mukaan harjoittelurinkiin voi liittyä koska tahansa. Tule sinäkin kokeilemaan!
NFL starttaa ensi yönä
04.09.2008 09:23
Jenkkifudis täyteinen syksy/talvi on taas täällä. NFL käynnistyy ensi yönä Suomen aikaa, ja tästä eteenpäin joka viikonloppu Helmikuulle saakka on tarjolla jenkkifudista parhaaseen katseluaikaan sunnuntai iltana.