Kouvola Indiansin viime kausi päättyi liian aikaisin. Joukkue oli asettanut tavoitteeksi sijoittumisen neljän parhaan joukkoon, mutta lopulliseksi sijoitukseksi jäi viides.
Mennyttä ei joukkueessa jääty murehtimaan, vaan tähtäin on jo asetettu ensi kauteen. Edustusjoukkue leireilee ennen vuodenvaihdetta neljästi; kolmesti marraskuussa pelipaikkakohtaisesti ja kerran joulukuussa koko joukkueen voimin. Vuodenvaihteen jälkeen tammikuussa pidetään kaksi ja helmikuussa kolme leiriä, tähän lisäksi kerran viikossa joukkueharjoitukset ja pelaajien henkilökohtaiset harjoitukset, tavoitteena kaudella 2009 fyysisempi ja nopeampi Indians.
Edustusjoukkueen päävalmentajana ja hyökkäysen koordinaattorina jatkaa Kari Ketonen. Puolustuksen valmennuksen osalta pientä viilausta on tulossa, mm. viime vuoden DC Ari Suomalainen on jättämässä pestin, vaikkakin joukkueen pelillinen esitys ei puolustukseen kaatunut. Puolustuksen valmennuksen osalta verkot on vesillä sekä kotimaassa että USA:ssa.
Ei voi sanoa että joukkueen runko säilyy samana, vaan ennemminkin joukkue jatkaa entisellään, kun joukkueen pelaajapalaverissa yli 30 pelajaa ilmoitti jatkavansa edustusjoukkueessa. Ulkomaalaisvahvistusten osalta neuvottelut on jo aloitettu, tarkoitus on tuoda joukkueeseen pelaajat jotka pystyvät pelaamaan yhtäaikaisesti kentällä. Lisäksi Indians neuvottelee yhteistyökumppaneiden kanssa mahdollisuudesta tuoda USA pelaaja Suomeen jo tammikuussa.
Indians neuvottelee myös lähialueen pelaajien kanssa kaudesta 2009 tyyliin kilometrikorvaukset. Verkot on heitetty myös EU-alueen sarjoihin joista etsitään vahvistusta linjapelaamiseen.
Miesten maajoukkueen päävalmentaja vaihtoon
08.10.2008 02:30
Miesten maajoukkueen päävalmentaja Hannu Koivusalo jättää tehtävänsä työkiireiden takia.
Maajoukkueen päävalmentajan paikka laitetaan välittömästi avoimeen hakuun.
Suomi ja Ruotsi hakkasivat kypäriä yhteen Helsingissä lauantaina kolmen ottelun merkeissä. Tulokset:
Pojat: Suomi U16 - Ruotsi U16 33-6 (33-0) Naiset: Suomi - Ruotsi 64-0 (43-0) Miehet: Suomi - Ruotsi 3-17 (3-10)
Inkkareista edustamassa olivat U16 joukkueessa WR Jukka Lautamatti ja DT Lauri Tihula. Naisissa leijonapaidan ylleen pukivat DT Anna-Maria Lantta ja FB Elina Seppälä, sekä miehissä K Aku Kuhlman ja FB Veikko Langi.